Hurmaava ilon juhla aitoon talonpoikaishenkeen.

Sadonkorjuujuhlat ovat ilon juhlat, silloin lauletaan, leikitään ja tanssitaan, sekä pöydät katetaan koreaksi sadonkorjuun toinen toistaan maukkaimmilla herkuilla.

Ruokaa on yllin kyllin yömyöhään asti. Yltäkylläisyys näkyy, niin ruuan kuin juomankin määrässä, sillä perinteiden mukaanhan isännän hyvä humala vahvistaa viljan kasvua seuraavana vuonna.

Illan aikana tehdään taikoja, ennustetaan tulevaa ja valitaan kylän Kaisa, sekä kilpaillaan ajan hengessä.
Naaratustakkuu annetaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pyydä lisätietoja

Nimi*

Arvio osallistujamäärästä

Puhelinnumero*

Ajankohta (tarkka tai arvio)

Sähköposti*

Yritys

Lisätietoja (esimerkiksi toivomus juhlatilasta)

captcha