Opi rapujen salat ja koe nautinnollinen illallinen kosken kuohun äärellä!

Iltaa varten on suunniteltu neljän ruokalajin herkullinen menu, jossa osallistujat oppivat grillimestarin johdolla sesongin raaka-aineiden esikäsittelyä, rapujen valmistukseen ja tarjoiluun liittyviä vinkkejä ja rapujuhlan etikettien mukaisia tapoja, reseptiikan sisälukutaitoa sekä maustamisen jaloa taitoa. Tasokkaasta viinikellaristamme osallistujat oppivat poimimaan myös menua myötäilevät viinit. Muutamassa tunnissa ammattitaitoinen henkilökuntamme kouluttaa ystävistänne, yrityksenne henkilökunnasta ja asiakkaistanne todellisia Kuningasrapuja.

Ilta käynnistyy valmistamalla keittiömestarin opastuksella alkavan syksyn raaka-aineista herkullinen keitto. Samanaikaisesti perehdytään rapujen valmistukseen, opetellaan ensin tunnistamaan ravut ja niiden esikäsittely ja keittäminen sekä rapujen syöntiin tarvittavat välineet ja lisukkeet. Illallisseurue siirtyy pöytään kuulemaan sommelierimme suositukset rapujen kanssa tarjottavista viineistä sekä rapujen syöntiin liittyvistä pöytätavoista. Ilta jatkuu ravuista nautiskellen, snapseja skoolaten sekä juomalauluja lauleskellen. Keittiömestarimme loihtii rapujen jälkeen kauden sesonkituotteista suussa sulavaa sorsaa perinteiseen tapaan tai grillatun härän sisäfile pihvin. Nautinnon kruunaa suussa sulava jälkiruoka.

 

Pyydä lisätietoja

Nimi*

Arvio osallistujamäärästä

Puhelinnumero*

Ajankohta (tarkka tai arvio)

Sähköposti*

Yritys

Lisätietoja (esimerkiksi toivomus juhlatilasta)

captcha