Suomeksi | In English

Sunnuntaibuffet

19.09.2010 Katso menu

 

Koskikalastusta

Ohjelmapalveluista parhaiten Viilatehtaan miljööseen istuu juuri koskikalastus. Viilatehtaan ohi virtaava Vantaanjoki luo hienot puitteet kalasteluun aivan pääkaupunkiseudun ytimessä. Asialle vihkiytyneet oppaamme opastavat teidät koskikalastuksen saloihin.

Kalastus toteutetaan yleensä virvelivälinein, mutta halutessanne voimme tutustua myös perhokalastuksen kiehtovaan maailmaan. Vantaajoen kalalajisto on rikas. Siiman päähän voi tartuttaa ahvenen, hauen, säyneen, harjuksen, taimenen tai jopa nousulohen. Tavallisin saaliskala on kuitenkin kirjolohi, jota Vantaan koskeen istutetaan kalastuskaudella viikoittain parantamaan saalisvarmuutta. Saaliskalat ovat luonnollisesti saamamiesten ja -naisten omaisuutta, ja oppaamme käsittelevät kalat teille asianmukaisesti kotiin viemisiksi. Tapahtuman kesto noin kaksi tuntia tai sopimuksen mukaan.

Hinta sisältää:

  • Kalastusoppaan/-oppaiden palvelut
  • Laadukkaat heittokalastusvälineet vieheineen
  • Valtionkalastuksen hoitomaksun kalastukseen osallistuville
  • Saaliskalat perattuna/fileoituna kotiin viemisiksi
  • Sadevarusteet ja saappaat tarvittaessa

Pyydämme ilmoittamaan etukäteen kalastukseen osallistuvien henkilöiden nimilistan valtion kalastuslupaa varten. Mikäli osallistuvilla on jo voimassa oleva valtion kalastuslupa, ei uutta tarvitse hankkia tilaisuuttanne varten.

Pyydä tarjous!

Teemajuhlat

Elämyksellisiä teemajuhlia.

» Keskiaikaiset pidot
» Grillijuhlat
» Rapujuhlat
» Oktoberfest
» Kaikkien aikojen pikkujoulut

 

Ruoanlaitto-kurssit

Keittiömestarin avulla valmistetaan suussa sulavia herkkuja.

» Kuninkaallinen grillikoulu
» Kuninkaallinen makkarakoulu
» Kuninkaallinen rapukoulu
» Kuninkaallinen eräruokakurssi
» Kuninkaallinen viinikoulu

 

Liikunnallisia aktiviteetteja

Runsaasta ohjelmapalvelutarjonnastamme jokainen löytää suosikkinsa.

» VÄRIKUULASOTA  Uutuus
» Erätaitokisa
» Linturetki Vantaankoskella
» Kickbiking-retki
» Melontaretki
» Koskikalastusta
» Sauvakävelyretki kulttuurimiljööseen
» Vantaankosken viesti
» Pihapelejä

 

Musiikkia ja esiintyjiä

Kauttamme myös laaja musiikki- ja esiintyjätarjonta tilaisuuksiinne.

» Musavisa Uutuus
» Juomalauluopetus Uutuus
» Taikuri Janne Tuppela Uutuus
» Tanssin taikaa
» Cantabella
» Superviinuri
» Turusen Pyssy